Monelle aloittelevalle yrittäjälle ensimmäinen investointi yrityksen perustamisen jälkeen on hyvät kotisivut.
Usein yritykset kuitenkin päättävät mennä kotisivujen kanssa sieltä missä aita on matalin, jolloin haluttuja tuloksia ei saavuteta ainakaan verkkosivujen kautta.
Erinomaiset kotisivut helpottavat myyntityötä merkittävästi, kun sopiva liikenne löytää luoksesi. Tai vastaavasti, jos soitat puheluita tai lähetät sähköpostia voit ohjata heidät suoraan palveluidesi esittelyyn.
Monet nyrkkipajat tekevät kotisivuja alkaen vain muutamasta sadasta eurosta, mutta tuolloin käytössä on valmis sivuteema, jota ei voida muokata kuin sisällöllisesti.
Me toteutamme kustannustehokkaita kotisivuja aikataulussa
Me toteutamme aloitteleville yrityksille kotisivuja kustannustehokkaasti ja nopeasti tinkimättä laadusta. Sivut rakennetaan alusta asti palvellen yhdessä asetettua tavoitetta, joka voi olla esimerkiksi liidien kerääminen tai asiakkaiden hankkiminen.
Voimme auttaa laatimaan myös sisältöstrategian, mikäli halua todella erottua verkkonäkyvyydellä toimialasi kilpailijoista.
Räätälöidymmät kotisivuratkaisut maksavat yleensä 3000 – 60 000 euron väliltä, mutta työtunteja menee myös huomattavasti enemmän.
Voimme tarvittaessa rakentaa myös lisäosia tai muita tarvittavia työkaluja perussivuille erikseen, mikäli yritys näin haluaa.
Pyrimme aina löytämään asiakkaan kanssa yhdessä parhaan ratkaisun, sillä tiedämme että monille yrityksille räätälöidyt kotisivut saattavat olla niin kalliit, ettei ratkaisuna toimi edes lainojen yhdistäminen tai yrityslaina.
Minkälaiset ovat peruskotisivut?
Peruskotisivuilla tarkoitamme aloittelevan yrittäjän kotisivuja tai sellaisen yrityksen sivuja, joka ei vielä omista verkkosivuja, mutta sellaiset ovat ajankohtaiset.
Otamme jo suunnitteluvaiheessa huomioon yrityksen tarpeet, ilmeen, logon ja verkkosivuston tavoitteet, jotka huomioon ottaen lähdemme toteuttamaan projektia.
Käytämme työkaluja, avointa koodia ja muuta tekemäämme lähdekoodia aina tilannekohtaisesti jokaisen projektin kohdalla. Voimme esimerkiksi rakentaa yrityksille ns. ”laskeutumissivuja” erillisiä markkinointikampanjoita varten omalla teemallaan.
Yritykset voivat myös hyödyntää ELY-keskuksen tukea, jos verkkosivujen sijaan suunnitellaankin verkossa toimivaa palvelua tai applikaatioita. Tällaisia voivat olla esimerkiksi oma CRM, ERP, integraatiot tai muut vastaavat ohjelmat, jotka tuovat lisäarvoa yritykselle.
Autamme myös laatimaan yritykselle digitaalisen markkinointistrategian, joka tuo ostohousut jalassa olevia kontakteja myyntitiimillesi.
Budjetti kotisivut tee-se-itse meiningillä
Meillä on aito halu auttaa asiakkaitamme, siksi emme väkisin myy mitään tai pakota käyttämään palveluitamme.
Kirjoitimme nimittäin ohjeet tee-se-itse kotisivujen rakentamiseen, jolloin voit itse hyödyntää verkosta löytyviä kotisivueditoreja.